Winzerhof Gierer

Winzerhof Gierer sijaitsee Baijerin Nonnenhornissa, Bodenjärven aurinkoisella pohjoisrannalla, viiniköynnösten ympäröimänä. Perhe on vaalinut viininviljelyn perinteitä jo yli 300 vuoden ajan, siirtäen osaamistaan sukupolvelta toiselle.

Muutokset ovat aina tarpeen, jotta pysytään ajan hermolla. Siksi viinintekijä Josef Gierer päätti laajentaa perinteistä yritystään; yhtäältä optimoidakseen tuotantoprosessit ja toisaalta luodakseen houkuttelevat tilat viiniensä esittelyä, maistelua ja myyntiä varten.

Gierer antoi Heilbronnissa sijaitsevan arkkitehtitoimisto Mattes Sekiguchin tehtäväksi suunnitella vinoteekin, joka sopisi yhteen olemassa olevan puutynnyrikellarin kanssa. Tuloksena oli nykyisen navetan laajennus, joka kunnostettiin osana rakennustöitä. Etelään, kadulle päin, se sai laajeni lasitettuna tilana  ja viimeisteltiin  Valsin kvartsiseinämällä. Tämä epäsovinnaisesti suunniteltu sisäänkäyntialue on viinitilan käyntikortti.

Pohjoiseen avautuva, lasitettu takajulkisivu vie katseen suoraan viereiselle viinitarhalle. Navetan alapuolelle sijoitettu barrique-kellari on liitetty osaksi esittelytilaa lattiaan upotetun ikkunan kautta. Etelän puolella maisema avautuu lasisen sisäänkäynnin läpi Bodenjärven yli aina Sankt Galleniin ja Säntisiin saakka.

Josef Giererin ja hänen puolisonsa Renaten mukaan uudessa viinitilassa yhdistyvät poikkeukselliset muodot, paikalliset materiaalit ja vaikuttavat näkymät – ei ainoastaan Nahe- ja Bodensee-seuduille, vaan myös kellariin, jossa talon viinejä kypsytetään. Sopivampaa maistelutilaa on vaikea kuvitella. Myös vierailijat näyttävät olevan samaa mieltä: vakioasiakkaat antavat runsaasti myönteistä palautetta, ja arkkitehtuuri houkuttelee paikalle paljon uusia, uteliaita kävijöitä. Asiakaskunta on nuorentunut selvästi, ja myynti on kasvanut vuosittain noin viidenneksen, Josef Gierer kertoo.

Innovatiivinen viinitila palkittiin Baijerin Artouro-arkkitehtuuripalkinnolla vuonna 2011, ja sitä ennen sille myönnettiin Architecture Prize for Wine 2010.

Aukioloajat

Maanantai - lauantai: 08:00 - 12:00; 14:00 - 19:00
Sunnuntaiaamuisin tilauksesta