VDP - Die Prädikatsweingüter
VDP-viinitilojen yhdistyksen mottona on "the narrower the appellation of origin, the higher the quality".
Faktat
-
Noin 3 %
Saksan viinisadosta korjataan VDP-viinitilojen toimesta.
-
34 %
VDP:n viininviljelyalueesta on sertifioitu kestävän kehityksen mukaisesti.
-
73 %
VDP-viineistä myytiin Saksassa vuonna 2022. Loput (27 %) vietiin ulkomaille.
-
37 euroa
oli VDP.Grosse Lage -viinin keskihinta vuonna 2022.
Saksan Predikaattiviinitilojen yhdistys (VDP) on perustettu vuonna 1910 ja siihen kuuluu noin 200 saksalaista viinitilaa. VDP:n jäsenet tuottavat viininsä Saksan viinilakeja tiukempien laatuvaatimusten mukaisesti. VDP-tuottajan viinin tunnistaa järjestön kotka-logosta pullonkaulan kapselissa. Säännöllisillä tarkastuksilla varmistetaan, että VDP:n sääntöjä noudatetaan kaikilta osin.
VDP-laatuluokitus
VDP:n laatuluokituksen perusta on kautta aikojen ollut viinin alkuperä, eli ”terroir”. Siten se on poikennut Saksan vanhasta, rypäleen kypsyyteen perustuvasta laatuluokituksesta. VDP-viinit täyttävät toki myös Saksan viinilain mukaiset vaatimukset, mutta järjestön tapa luokitella omat viininsä on eronnut Saksan yleisestä laatuluokittelusta.
Nimityksiä kuten "Erste Lage" ja "Grosses Gewächs" käytettiin alun perin yksinomaan VDP:n viineissä. Saksan viinilain vuonna 2021 voimaan tulleen uuden asetuksen myötä termejä "Grosses Gewächs (GG)" ja "Erstes Gewächs" tullaan jatkossa käyttämään laajemmin koko Saksassa.
VDP-luokituksen tarkoituksena on ollut määrittää Saksan parhaat viinitarhat, varmistaa ainutlaatuisen kulttuuriperinnön säilyminen, vahvistaa saksalaisten hienojen kuivien viinien asemaa kansainvälisesti sekä korostaa hedelmäisten predikaattiviinien perinteistä merkitystä.
VDP.GUTSWEIN on VDP:n laatupyramidin perusta. Viinit valmistetaan VDP-viinitilan omien viinitarhojen rypäleistä ja ne täyttävät kyseisen laatuluokan tiukat VDP-standardit.
VDP.ORTSWEIN -tason viinit valmistetaan alueelle tyypillisistä rypälelajikkeista ja rypäleet tulevat yhden kylän alueella parhailla tarhoilla kasvavista köynnöksistä. Kuiva VDP.ORTSWEIN merkitään "Qualitätswein trocken". Makeat VDP.ORTSWEINE-viinit ovat klassisia Prädikat-luokkia Kabinett, Spätlese, Auslese, Bererenauslese, Trockenbeerenauslese tai Eiswein.
VDP.ERSTE LAGE -viinit ovat toiseksi korkeimman laatutason viinejä, jotka on valmistettu yksittäisen korkeasti arvostetun tarhan rypäleistä. Alempia laatutasoja tiukemmin rajoitetut satomäärät sekä alueelle tyypilliset rypälelajikkeet korostavat viinien ainutlaatuista kykyä tuoda esiin viinitarhan alkuperää. Kuivia VDP.Erste Lage-tarhojen viinejä kutsutaan VDP.Erstes Gewächs-viineiksi. Makeat viinit kantavat klassista Prädikat-tasoa.
VDP.GROSSE LAGE -viinit edustavat tarhaviinien korkeinta huippulaatua. Grosse Lage-tarhat ovat tarkasti määriteltyjä, maailmankuuluja viinitarhoja, jotka ovat osoittaneet pitkän historiansa aikana kykynsä tuottaa ainutlaatuisia viinejä. Satomäärät sekä käytettävät rypälelajikkeet on tarkkaan rajattuja. Kuivat GROSSE LAGE-tarhoilta valmistetut viinit ovat maineikkaita VDP.GROSSES GEWÄCHS-viinejä (GG). Makeat viinit kantavat klassisia Prädikat-tasoja.
VDP.SEKT.STATUTE
Myös VDP:ssä asiat kehittyvät jatkuvasti. Vuoden 2020 lopussa hyväksytty VDP.SEKT.STATUTE määrittää korkealaatuisten ja käsintehtyjen kuohuviinien valmistukseen asettamat korkeat laatuvaatimukset. Tämän ansiosta kuohuviinien laatu ja asema VDP:ssä on selkeästi määritelty. Kuohuviinit, jotka läpäisevät tiukat laatukriteerit ja testit voidaan merkitä VDP.Sekt-merkinnällä.
VDP.SEKT ja VDP.SEKT.PRESTIGE® valmistetaan aina perinteisellä menetelmällä. Vuosikertamerkinnällä mainitun VDP.SEKT:n tulee kypsyä kypsyy sakkojen kanssa vähintään 24 kuukautta ja VDPSEKT.PRESTIGE:n sakkakypsytys kestää vähintään 36 kuukautta. Muut laatukriteerit on tarkasti määritelty erillisessä VDP-kuohuviinien laatukriteeristössä.
Kuinka kauan vuosikertakuohuviinejä (VDP.Sekt ja VDP.Sekt Prestige) on säilytettävä sakan päällä?
Perinteinen pullokäyminen on pakollinen VDP.SEKT:lle ja VDP.SEKT.PRESTIGE®:lle. Vuosikertaviinikuohuviinien on oltava sakan päällä vähintään 24 kuukautta (VDP.SEKT) tai 36 kuukautta (VDP.SEKT.PRESTIGE®).